Sivut

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Taajamasta taajamaan

Aamulla nokka kohti Olsztynia pilvisessä ja tuulisessa säässä. Uusi matkasuunnitelma osoittautui onnistuneeksi sillä ainakin tällä reitillä matkaa hidastivat taajamat, jotka toistuivat n. kilometrin välein. Tie oli välillä myös niin kapeaa että rekkojen vastaantullessa vähän hirvitti.



Tutustuttiin myös paikalliseen purukahviin, joka on suht vahvaa kamaa - eipähän ainakaan nukahda rattiin. Kahvin tilaajaa tunnutaan välillä kummeksuvan, mutta kun ei voi tilata oluttakaan vaikka se maistuisikin...



Kun taajamat loppuivat niin tietyöt alkoivat. Kiertotiet on tehty n. metrin mittaisista betonielementeistä, jotka pomputtavat sen verran että Mustin niveliä alkoi käydä sääliksi. Uutta tietä valmistuu 2012 kisoihin mutta toistaiseksi matkaa hidastavat hitaammat kulkupelit.












Terhin opastuksella löydettiin suoraan hotellille - taas kerran mukavan oloinen paikka. Kaupungin alkuosa näytti aika ankealta mutta muuttui sitä miellyttävämmäksi mitä pidemmälle edettiin.





Päätettiin kuitenkin hankkia nykyelektroniikkaa navigaattorin muodossa niin ei tarvitse koko ajan olla nenä kiinni kartassa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti