Sivut

torstai 8. heinäkuuta 2010

Muut Mustangit liikenteessä

Eilisestä jäi mielenkiintoinen juttu kertomatta - kun Espanja teki Saksaa vastaan ottelun ainoan maalin niin läheisen kirkon kellot alkoivat soida... Täällä ei taideta pitää Sakuista sillä kyse ei ollut mistään tasatunnnin lyönneistä, taisi vaan kirkkoherra riemuita menneitä muistellessaan ;-)



Ja sitten vakavaan asiaan, eli aamiaisen jälkeen kokka kohti Puolan rajaa. Pysähdyttiin Mikolajkissa ja hankittiin lierihattu sekä silmätippoja Terhille, jonka silmät vuotavat Mustin ikkunoiden ollessa sepposellaan. Juotiin kahvit ja syötiin mahtavat jäätelöannokset, tosin ei tällä terassilla...



Eilen hankittu tekninen lisävaruste, eli perinteinen lämpömittari näytti ajoittain kohtuullisia lukemia.










Seuraava stoppi Elkissa, jossa syötiin eilisen purukahvin veroiset sandwichit, eli 30cm patonki, jossa kaksi pitkittäistä viiltoa, toinen täytetty salaatilla ja toinen makkaralla. Kaiken kruunaa runsas ketsuppi yli koko komeuden ja retiisinviipaleet koristeena - nam.



Elkista eteenpäin navigaattorin avustamana pienehköjä maisemateitä pitkin, joilla vastaan tuli sekä uudehko Amerikan Mustang, sekä alkuperäinen Puolan malli, kuva alla.



Ai niin, tuohon navigaattoriin saa muuten Homer Simpsonin äänen "turn right and get to the motorway haa haa haa" (hankitaan heti kun Terhin silmä välttää...). Terhin mielestä pelloilla makoilevat lehmät ovat laiskoja, tosin tämä yksi meinasi tulla kyytiin (kuva auton ikkunasta).



Sitten korkein odotuksin majapaikkaan nimeltä "Comfort Express" joka:
The Comfort Express Hotel is located just off the E67 road -> eli noin 10m valtatiestä.
The front desk staff is available 24 hours a day -> vain Puolaa puhuva maatuska lasin takana ei tiennyt varauksestamme mitään.
Located opposite the hotel, Wilczy Glod restaurant serves regional specialities -> Veijo Esson baari, jossa rekkakuskit syövät viimeisen aterian ennen rajaa.



Huone kuitenkin siisti ja varaus ja maksukin hoitui parilla puhelulla booking.comiin, kiitos Terhin sitkeyden. Kokemus tämäkin mutta niitähän tänne on tultu hakemaan. Huomenna Kaunasiin, oletettavasti vähän tasokkaampaan hotelliin.

Mutta - jotta ei jäisi väärää kuvaa kaikista kommenteista ja kuvista, Puola on ollut kyllä tosi mukava matkakohde, mielenkiintoisia paikkoja ja ihmiset pohjimmiltaan aika "Suomalaisia", ei heti lörpöttämässä mutta mukavia kunhan yhteinen kieli löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti